perjantai 14. elokuuta 2015

Mustikka-vaniljajuustokakku



Työt alkoivat ja niin alkoivat myös perjantain pullavuorot. Minä sain kunnian ottaa syksyn ensimmäisen vuoron :P Marjakojujen mustikkasadoista inspiroituneena valmistin työkavereilleni mustikoilla päällystetyn vaniljajuustokakun, gluteenittomana kuten aina meillä töissä. Kakku on pääosin hyväksi havaitun vaniljaisen juustokakun reseptillä leivottu, tosin tällä kertaa lisäsin täytteeseen myös pikkuisen aidosta vaniljatangosta siemeniä.

Kakku sai koemaistajilta hyvät arvostelut, eikä siitä päivän päätteeksi ollut jäljellä enää muruakaan. Hyytelösokeria en ollut käyttänyt pitkään aikaan, mutta se toi mukavaa vaihtelua - ja enemmän makua useammin käyttämälleni liivatekiilteelle.




Pohja:

150 g gluteenittomia Digestive-keksejä
n. 60 g sulatettua voita

Täyte:

5 liivatelehteä
2 rs (400 g) Viola vanilja-tuorejuustoa
1 prk (2½ dl) Flora Vispiä
2 valkuaista
3/4 dl sokeria
1/4 vaniljatangon siemenet

päälle ½ l (pensas)mustikoita

Kiille:

2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria




Murskaa pohjaa varten keksit ja sekoita yhteen sulatetun voin kanssa. Painele keksiseos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi. Lisää sokeri vähin erin mukaan vaahdotuksen aikana. Notkista tuorejuusto kulhossa. Leikkaa vaniljatanko keskeltä ja halkaise puolikas kahtia (1/4 tankoa). Kaavi siemenet ja lisää tuorejuuston joukkoon. Sulata pehmenneet liivatelehdet tilkkaan vettä ja anna jäähtyä sen aikaa, kun vatkaat vielä Flora Vispin. Vatkaa sähkövatkaimella liivate juustoseokseen. Lisää sitten valkuaisvaahto parissa erässä nuolijalla varovasti nostellen. Sekoita lopuksi mukaan kermavaahto ja kaada valmis täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa reilu tunti.

Valmista koristelua varten kiille: Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kiehauta neste sitten uudellen. Anna jäähtyä ja sekoittele aina välillä, kunnes seos selvästi sakenee. Seos saa olla levitettäessä vielä hieman lämmintä, jottei se sakene liikaa, jolloin levittäminen mustikoille vaikeutuu. Ripottele sitten mustikat pinnalle tasaisesti. Levitä lämmin kiille lusikalla mustikoiden päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti