perjantai 22. syyskuuta 2017

Rukiinen korileipä





Otin leivänkohotuskorin taas pitkästä aikaa käyttöön, kun testasin tätä Leivotaan-lehden (1/2016) korileivän reseptiä. Samalla tuli käytettyä joululahjaksi saatua morttelia, jota vähemmän leivonnassa yleensä tarvitsen. Kohotuskorissa parasta on sen jättämät kivat jäljet taikinaan :) Paitsi nuo jäljet, myös itse leipä oli kiva ja maukas. Anis ja fenkoli tuoksuivat koko talossa, kun leipä paistui uunissa!




1 leipä

25 g tuorehiivaa
2 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl anista, jauhettu morttelissa
1 tl fenkolia, jauhettu morttelissa
3 tl suolaa
2 1/2 dl piimää
1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 dl ruissihtijauhoja
9 1/2 dl vehnäjauhoja




Murenna hiiva kulhossa ja lisää vesi. Lisää mausteet, piimä, öljy ja ruissihtijauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan vaivaten, kunnes taikina on kimmoisaa. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, noin 1 1/2 tunnin ajan. Jauhota leivän kohotuskori ruis- tai vehnäjauhoilla. Hyvä vinkki, miten jauhot saa pysymään korin reunoissa, on kostuttaa koria ennen jauhojen ripottelemista. Laita taikina koriin ja peitä kori. Anna kohota korissa n. 20-30 minuuttia. Kumoa kohonnut leipä leivinpaperoidulle pellille. Tee leipään muutama reilu viilto terävällä veitsellä ruudun muotoon. Paista leipää 200 asteessa uunin alatasolla 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti