perjantai 1. toukokuuta 2015

Nopeat rahkamunkit



Hieman tulee myöhässä tämä munkkiresepti, mutta vaikka sitten ensi vapuksi. Tai miksei näitä herkkuja voisi tehdä muulloinkin, kuin vappuna! Tänä vuonna oli sen verran kiireinen aikataulu vappuaattona, että etsin nopeaa reseptiä munkkeihin. Tämä Maku-lehden (2/2014) resepti sopi täydellisesti, sillä kohotus tapahtuu leivinjauheen avulla eikä taikinaa siis tarvitse kohottaa.

Taikina oli ihanan pehmeää jo valmistusvaiheessa ja muovautui pallukoiksi helposti - kunhan vain muisti jauhottaa kädet. Myös työlauta on hyvä jauhottaa, etteivät tovin odottaneet munkit jämähdä siihen kiinni. Lopputuloksena syntyi todella pehmeitä ja maukkaita munkkeja. Oma pikku lisäykseni seuraavalla kerralla on kardemumma, jota nyt en ohjetta seuratessani muistanut lisätä.

16-20 munkkia

2½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
50 g voita
250 g maitorahkaa
1 muna
(1 rkl kardemummaa)




Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sulata voi. Lisää voisula, rahka ja muna jauhoseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Ota taikinasta ruokalusikallisia nokareita ja pyörittele jauhotetuin käsin palloja ja jätä odottamaan jauhotetulle työlaudalle. Kuumenna kattilassa öljy. Omala sähköliedelläni sopiva öljy tuli lieden numerolla 4. Paista pallukat molemmin puolin ruskeiksi ja nosta talouspaperin päälle. Sokeroi munkit heti ja nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti