keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Porkkanakakku-kääretorttu



Nyt on kyllä vierähtänyt todella pitkä aika viime postauksesta. Eletään siinä vaiheessa kevättä, että töissä hulinaa riittää eikä tahdo jäädä aikaa reseptien kirjoitteluun. Sen verran riittää paperitöitä tällä hetkellä muutenkin. Leivon kyllä edelleen joka viikko :P

Tämä porkkanakääris on ollut tehtävälistallani jo todella pitkään. Sain kokeiltua torttua vihdoin huhtikuun lopussa. Resepti on ihanasta Perinneruokaa prkl -blogista. Ei ole turhaan tätä reseptiä hehkutettu, sillä torttu maistuu aivan porkkanakakulta ja on ihan älyttömän hyvää! Itse olisin voinut pitää täytettä pikkaisen kauemmin jääkaapissa, sillä valokuvissa se näyttäytyy nyt vähän suttuisena. Makua se ei tosin haittaa ollenkaan. Suosittelen reseptiä todella lämpimästi!




2 munaa
2 dl sokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voi sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista torttua 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna torttulevyn jäähtyä.

Täyte:

100 g huoneenlämpöistä voita
400 g maustamatonta tuorejuustoa (laitoin Philadelphiaa)
5 dl tomusokeria

koristeluun tomusokeria

Vatkaa (sähkö)vatkaimella täytteen ainekset sekaisin. Laita täyte hetkeksi jääkaappiin. Levitä jäähtynyt täyte torttulevylle ja kääri mahdollisimman tiukaksi rullaksi. Kääri torttulevyn alla oleva leivinpaperi tortun ympärille tiukasti ja vielä esim. foliota ympärille. Siirrä torttu jääkaappiin. Tarjoile valmis, maustunut torttu noin muutaman tunnin kuluttua. Koristele tomusokerilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti